Korkosijoittaminen
Korkosijoittaminen on yhä useammalle tuttu muoto parkkeerata omia rahojaan. Useimmat ostavat tosin kiinteistöjä tai osakkeita, eräät jopa kultaa. Korkosijoituksessa ostat ennalta määrätyn ajan kuluttua erääntyvän sijoituksen, kuten talletuksen tai obligaation eli joukkovelkakirjan, josta saat ennalta ilmoitetun (varman) summan kyseisen ajan lopussa (juoksuaika). Korkosijoitukset jaetaan lyhyen koron (juoksuaika alle 12 kuukautta) ja pitkän koron sijoituksiin.
Korkosijoittamisen riski on tavallisesti osakekauppa matalampi. Siksi niitä suositellaan sijoittajan salkkuun, jonka keskimääräinen riski siten laskee. Ne sopivat erityisesti iäkkäille ja niille, jotka eivät halua tai pysty odottelemaan osakekurssien nousua vuosikausia, vaan saattavat tarvita rahansa takaisin nopeasti.
Voit avata pankissa tai Arvopaperikeskuksessa arvo-osuustilin, jolloin maksat sen säilytyksestä kunkin perimän pienen kuukausimaksun.
Markkinakorko on euribor, eli euromaiden yhteinen viitekorko. Se julkaistaan päivittäin, 360 päivänä vuodessa. Sillä pankit lainaavat toinen toisiltaan, mutta yksityiselle siihen lisätään marginaali. Korot nousevat, kun taloudella menee hyvin ja laskevat taloudellisen tilanteen huonontuessa.
Voittaako korkosijoittaja siis silloin, kun korot nousevat ja taloudella menee hyvin? Eivät, vaan kärsivät tappiota. Kuulostaa nurinkuriselta, mutta ajattele seuraavaa esimerkkiä. Sijoitat tänään 15 vuoden (juoksuaika) joukkovelkakirjaan, ja korkotaso on 4 %, mutta kahden vuoden kuluttua korkotaso onkin vain 2 %. Silloin markkinat eivät tarjoa 4 % maksavaa sijoituskohdetta, ja joukkovelkakirjallesi on useampia halukkaita ostajia kuin uudelle 2 % tarjoavalle. Kysyntä on tarjontaa korkeampi, joten hinta nousee. Voit siis myydä joukkovelkakirjasi pois suuremmalla rahamäärällä kuin mitä siitä itse maksoit.
Jos pidät korkosijoituksesi sen juoksuajan loppuun, eli esimerkissämme 15 vuotta, saat siitä suurin piirtein sen tuoton, jolla sen itsekin ostit.
Jos sijoitat valtioiden obligaatioihin, kannattaa ottaa huomioon kyseisen maan taloudellinen tilanne. Vakaiden maiden omassa valuutassa liikkeelle laskemat obligaatiot ovat pienempiriskisiä kuin epävakaiden maiden. Euroalueen ulkopuolelle sijoittamisessa tulee ottaa huomioon myös valuuttakurssiriski.
Muistathan, että korkosijoittamisestakin maksat veroa. Korkotulostasi pidätetään Suomessa tänään 30 % lähdevero.