Urheilutarvikkeiden hintavertailu

HINTAVERTAILU

Valitsimme hintavertailuumme liikuntaa harrastavan käyttämiä
arkisia urheilutarvikkeita.
Valitsimme tuotteita niin kesäksi kuin
talveksi, niin sisä- kuin ulkokäyttöön, niin aikuisille kuin lapsille.
Tiesimme, ettei kaikkia tuotteita taatusti löytyisi jokaisesta verkkokaupasta,
sillä esimerkiksi Iron Gym myy vain ja ainoastaan omia treenilaitteitaan, joita
ei ole montaa, ja Outnorthin valikoimasta löytyy lähinnä ulkoilijan tarvikkeita
– etenkin retkeilyyn ja vaellukseen, Superkauppa taas tunnetaan veijarimaisesta
valikoimastaan.

Jo etukäteen oli arvattavissa, että aivan saman valmistajan
samaa mallia olisi myös vaikea löytää, joten niissä tapauksissa olemme ottaneet
vertailuun joko halvimman tai vastaavan tuotteen.

Hinnat ovat vain suuntaa-antavia, ja saattavat muuttua jo
huomiseen mennessä
. Muista siis suorittaa oma hintavertailusi eri kauppojen
kesken, ennen kuin suunnistat ensimmäisen verkkokaupan kassalle maksamaan.

Mikäli verkkokaupan tuote oli vertailuhetkellä tarjouksessa,
olemme lisänneet suluissa alapuolelle myös normaalihinnan.

FITNESS-

TUKKU

IRON GYM

MEGALON

SPORTAMORE

STADIUM

OUTNORTH

PRISMA

STOCKMANN

SUPER-

KAUPPA

Monitoimi-

ovirekki

22,30

(27,90)

Iron Gym

39,90

33,90 (40,90)

Abilica

19,95

Steam

22,90

Gymstick

Jooga-

matto

21,90 Reebok

 

29,90 Casall Balance,

5 mm

29,90

Gymstick

16,90

(20,90)

Master

29,90

(35,90)

Nike 3 mm.

19,90 Casall 3 mm.

9,95 Steam 4mm.

29,95 Nike 3mm.

19,90

Casall

3 mm.

Punnerrus-kahvat

28,90

Abilica

24,95

25,90

(30,99)

Nike

29,90

Casall

Tasapaino-lauta

19,90

Gymstick

19,90 Gymstick

30,90

(36,90)

Casall

29,90

Casall

19,90

Steam

 

34,90

Gymstick

14,90

Benfit

 

29,90

Casall

Rattikelkka

79,90

Stiga Snow-

racer Curve

44,90 Stiga Snowracer Classic

49,80 Stiga Snow

racer Classic

Sulkapallo-maila

49,90

(69,90)

Yonex Arcsaber 001

20,90 (41,90)

Babolat First Blast

 

39,90

(51,90)

Yonex Arcsaber Sigma

 

14,90

Wilson Zone 40

19,90 Yonex MP-2

12,95

Wilson Impact

 

 

39,95 Yonex Isometric

39,90

Yonex Isometric

Polvituki,  neopreeni/ HexPad

39

Adidas

28,90

McDavid

19,90

(23,90)

Rehband

22,90

Rehband

29,95, Mueller

tarrakiinnitys

Termos-

pullo, 1 l. terästä

31,90

17,90

(700 ml.)

13,90

(18,10)

Vildmark

12,95

(700 ml.)

Airam

44,90

Thermos

14,90

Hyttys-

huppu

6,90

(7,86)

9,90

Otsa

lamppu

33,90

(35,90)

Silva Ranger Pro

27,90

Everest

13,90

(2 LEDiä)

Silva Siju

31,90

Siva Ranger Pro

7,95

King Camp

19,90

Tikkina

9,20

( 9 LEDiä)

Sulkapallot Yonex 350

6 kpl.

13,90

14,90

(16,90)

14,90

14,95

 

14,90

Kuten huomaat, arvoisa lukijamme, oli aivan saman
tuotteen löytäminen usein mahdotonta.
Jopa saman valmistajan tuotetta
myyvillä verkkokaupoilla oli useimmiten myynnissä jokseenkin eri mallia.
Tilanne on varmasti tuttu monelle aiemmin netistä elektroniikkatuotteita
ostaneille, eli hintavertailu ei ole aivan tasapuolinen, eikä kuluttaja kykene
vertaamaan kahta kauppaa eikä tuotetta kunnolla keskenään. Mitä siis voimme
omasta hintavertailustamme päätellä?

Ensinnäkin, oman verkkokaupan avanneet tavaratalot Prisma
ja Stockmann pärjäävät hyvin kädenväännössä.
Prisma tarjosi
edullisimman tuotteen neljässä tapauksessa: monitoimirekki, joogamatto,
sulkapallomaila ja otsalamppu löytyivät sieltä muita edullisemmin. Se saattaa
siis olla sopiva ostospaikka etenkin niille liikunnan harrastajille, jotka ovat
joko aloittelijoita tai eivät ainakaan ole merkkifanaatikkoja, vaan esimerkiksi
joogahetkiisi kelpuutat myös tuntemattomamman maton, saman paksuisena tietenkin.
Huomaa kuitenkin, että samainen kauppa myi Gymstickin tasapainolautaa lähes
tuplahinnalla kuntoilun ja liikunnan erikoisliikkeisiin verrattuna! Stockmann
puolestaan kaappasi halvimman tittelin kaksi kertaa: niin
tasapainolauta kuin rattikelkkakin löytyvät sen verkkokaupasta edullisemmin
kuin mistään muusta vertailuun osallistuneesta kaupasta.

Iron Gymin omat tuotteet eivät välttämättä ole
edullisimpia sen omassa verkkokaupassa
. Huomasit varmaan, että esimerkiksi
sen monitoimiovirekki irtoaa huomattavasti halvemmalla Fitnesstukusta.
Parhaimmillaan hinnaneroa on yli 15 euroa (yli 50 %), normaalihinnoillakin vielä
12 euroa. Ei todellakaan mikään mitätön ero.

Superkaupasta et tule löytämään moniakaan
urheilutarvikkeita,
mutta huomaa, että esimerkiksi 1 litran teräksisen
termospullon saat sieltä ja Outnorthilta huomattavasti muita edullisemmin,
samoin retkeilyyn sopivan hyttyshupun.

Tee siis jo ennen oman hintavertailun tekemistä itsellesi
selväksi, kelpuutatko liikunnallisiin hetkiisi vain merkkituotteita, vai oletko
valmis tinkimään nimestä, jos vastaava tuote löytyy muualta huomattavasti
edullisemmin?
Urheilun vasta aloittelevan tai harvakseltaan liikkuvan ei
välttämättä kannata satsata rahojaan kallisiin tarvikkeisiin, sillä
liikuntaharrastuksen alkuun pääsee myös ”nimettömillä” tuotteilla. Monet
”ammattilaiset” puolestaan ovat tottuneet tietyn merkin jo tuttuihin
ominaisuuksiin, joten he ovat harvoin valmiita vaihtamaan omia suosikkinimiään.
Merkkituotteen ja tuntemattoman valmistajan tuotteilla saattaa olla erilainen
takuu ja ne saattavat olla eri materiaalia jne., jolloin osa hinnanerosta on
luonnollista. Toisinaan kylläkin eri merkkien tuotteet voivat olla peräisin
saman tehtaan hihnalta, tunnetun leiman saavat maksavat vain enemmän. Nykyajan
globaalisessa kaupankäynnissä ei enää monikaan asia ole itsestäänselvyys.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *