Kirjat verkkokaupasta

KIRJAT VERKKOKAUPOISTA

]

Meille lukutoukille on kirjojen myynti verkossa ollut hieno asia. Mikäpä olisi sen leppoisampi tapa selailla kirjakaupan valikoimaa kuin istuskella omassa nojatuolissa ja tehdä löytöretkiä ”lukemattomiin maailmoihin”. Ja me suomalaisethan olemme tunnetusti kansaa, joka lukee ahkerasti. Liekö siihen kannustanut aikoinaan 1940-luvun sotavuosina vallinnut täydellinen tanssi- ja huvikielto. Kun jalalla ei saanut laittaa koreasti, eikä laulaa tai edes katsella eläviä kuviakaan, ei kansalla ollut paljoakaan valinnan varaa. Onneksi lukemista ja kirjoja ei sentään säännöstelty eikä kielletty, joten suurin osa ihmisistä löysi kirjallisuuden ihanan ihmemaan.

Verkosta löytyy monenlaisia kirjakauppoja. Osa niistä toimii vain verkkokauppana, kuten Pohjolan jättimäinen viihdekeidas CDON.com, sen kotimainen haastaja Booky.fi, tai vaikka pieni mutta pippurinen eLibris. Osa taas toimii ihan oikeiden myymäläketjujen jatkeena, kuten useimmille tutut suomalaiset ”vanhukset” Akateeminen Kirjakauppa ja Suomalainen Kirjakauppa. Sitten on olemassa tietysti verkkotavarataloja, joilla on myös suhteellisen kattava kirjaosasto. Ja niiden lisäksi kielitaitoiset lukutoukat löytävät nakerrettavaa ulkomaisista nettikirjakaupoista, joista suurin on maailman verkkojätti Amazon. Kirjakauppojen koko ja valikoima vaihtelee muutaman sadan teoksen listasta useisiin miljooniin.

Kirjat ovat siinä mielessä helppoja tuotteita ostaa, ettei niiden laadussa ja turvallisuudessa ole mainittavia eroja. Perinteinen paperisivuinen kirja on lähes samalle paperille painettu niin Suomesta kuin ulkomailta tilatessa, se ei erillistä hypistelyä kaipaa. Lisäksi kyseinen paperi on vieläpä suhteellisen usein peräisin suomalaisista metsistä. Painomusteet puolestaan ovat lähes vakiona tunnetuilta toimittajilta, joten niistäkään ei ole odotettavissa terveysriskiä. Eräät allergikot tosin saavat oireita kaikista paperituotteista, niin kirjoista kuin sanomalehdistä, mutta se on asia erikseen. Kova kansi on aina kova ja pehmeä aina pehmeä.

Ladattavat kirjat, jotka tunnetaan myös nimillä e-kirjat, sähköiset kirjat, Kindle-books, jne. ovat uusin kirjojen muoto. Niitäkin on useimmista kaupoista saatavilla ja niiden käytöllä on monia etuja. Ensinnäkään ne eivät kuormita luontoa perinteisten kirjojen tapaan, sillä niihin ei tarvitse kaataa puita, valkaista paperia, tuottaa mustetta jne. Toisekseen, niiden säilyttäminen on helppoa – pari sataa paperiteosta vaatii monen monta hyllymetriä, kun taas lukulaitteeseen tai kannettavaasi mahtuu tuhansittain kirjoja. Kolmanneksi, e-kirjat eivät aiheuta allergiaoireita kenellekään, eiväthän ne kerää pölyä eikä niistä irtoa hiukkasia. Lisäksi e-kirjojen lataus onnistuu heti maksun jälkeen, eli sinun ei tarvitse odotella postiljoonia. Tämä seikka on siunaus etenkin ulkomailta tilattaessa. Ladattuja tuotteita eivät koske myöskään toimituskulut tai tullin arvonlisäverot, joten voit ostaa niitä verokarhua pelkäämättä. E-kirjojen ainoa huono puoli on, etteivät useimmat verkkokaupat hyväksy niiden palauttamista. Kansainvälinen Amazon on siihen iloinen poikkeus, sillä sinne voit palauttaa jopa ladattuja kirjoja!

Muistathan kirjaostoksia tehdessäsi olla kuitenkin tarkkana, ja pitää mielessäsi seuraavat seikat:

  • Useimmiten kirjan hinta ei ole vain sivulla ilmoitettu summa. Siihen tulevat lisäksi lähes poikkeuksetta toimituskulut, jotka poikkeavat jokaisen verkkokaupan kohdalla. Kirjoja myöskään harvoin saat ilman toimituslukuja, vaikka ostaisit niitä 20 kerralla. Onneksi monet myyjät kuitenkin toimittavat kirjasi yhdellä maksulla useammassakin erässä, jos osa kirjoista näyttää olevan saatavilla vasta myöhemmin. Mikäli tilaat nakerrettavasi myymäläketjun omaavasta kaupasta, voit valita kirjoillesi noudon, jolloin vältyt lisämaksulta. Amazon, sekä sen amerikkalainen että englantilainen kauppa, veloittavat kiinteiden toimituskulujen lisäksi veloituksen myös jokaiselta kirjalta. Toimitustapa saattaa myös nostaa loppusummaa huikeasti ulkomailta tilatessa. Tarkista myös, saatko kanta-asiakkaaksi rekisteröitymällä aletta, onko kaupalla tarjolla alennuskoodia jne. Muista kuitenkin, että kanta-asiakkuus ei ole aina ilmaista!
  • Myöskään kassalla maksamasi hinta ei välttämättä ole kirjan/ kirjojen lopullinen hinta! Mikäli tilauksesi saapuu rapakon takaa Amerikasta, koskevat tilausta tullisäädökset. Kirjoista veloitetaan 10 % arvonlisävero, ALV, mikäli lähetyksen summa postikuluineen on vähintään 50 euroa.
  • Kaikissa verkkokaupoissa eivät kelpaa samat maksutavat. Suomessa rekisteröityneet kirjan myyjät hyväksyvät verkkopankkimaksut ja luottokortit, kenties jopa lähettävät tilauksesi mukana laskun – joka erääntyy tavallisesti 14 vuorokauden kuluttua. Tilisiirto sen sijaan on harvinainen, ja yllättäen myös maailmalla niin suosittu PayPal ei kelpaakaan Amazonilla maksamiseen. Supisuomalaiset Booky ja eLibris sen sijaan ovat siitäkin kuulleet!
  • Perinteisiä kirjojakin voit toki palauttaa, mutta palautusajassa voi olla eroa. Suomen kamaralla toimivat suosivat 14 vuorokauden lakisääteistä palautusaikaa, kun taas Amazon sallii sinun lähettää teokset vielä 30 vuorokaudenkin kuluttua.
  • Ladattavia e-kirjoja kotimaassa et voi palauttaa, Amazonilla kylläkin.
  • Lahjat voit lähettää suoraan niiden onnelliselle saajalle. Kaikki sivuillamme olevat kirjakaupat lähettävät mielellään lahjakirjat niiden varsinaiselle saajalle, kunhan muistat vaihtaa toimitusosoitetta. Lahjapakettiin kirjoja tosin suostuu käärimään vain Amazon, vaikkakin kirvelevään hintaan.
  • Onko sinulla pölyttyviä kirjoja, joihin olet kyllästynyt? Suomessa Booky ja ulkomailla Amazon sallivat sinun myydä omia kirjojasi niiden sivustoilla.

Tältä sivustolta löydät artikkeleita, joissa esitellään eri verkkokirjakauppoja ja vertaillaan niitä niin palveluiden, ehtojen kuin hintojenkin osalta. Tietojen on tarkoitus helpottaa elämääsi, eli tarjota pikakatsaus jokaisen kirjakaupan omiin pikkuisellakin kirjattuihin säännöksiin, jotta sinulle jää enemmän aikaa nauttia kirjoihin tutustumisesta. Tee siis jo ennakkoon itsellesi selväksi, millä ehdoilla olet valmis luettavasi ostamaan. Osa meistä arvostaa huimaa valikoimaa, osa haluaa toimituksen paikkaan, josta voi sen noutaa myös iltaisin tai viikonloppuisin, osa taas etsii mahdollisimman halpaa ajanvietettä ja osa haluaa lisäksi myydä omia käytettyjä kirjojaan, jotta saa kirjahyllyyn tilaa.

Muistathan, että hintavertailu koskee joulukuuta 2013, ja hinnat saattavat muuttua milloin tahansa. Suosittelemmekin sinua tekemään oman hintavertailusi, ennen kuin tilaat. Iloisia löytöretkiä kirjojen ihmeellisen maailmaan!

 

3 vastausta artikkeliin “Kirjat verkkokaupasta”

  1. Kirjat voi todellakin tilata huoletta netistä, niiden kanssa kun ei tule koko- tms. yllätyksiä vaan normaalisti tietää, mitä rahoillaan saa. Lisäksi nettikirjakauppojen valikoima on aivan eri luokkaa kuin paikallisen pikkupuodin, ja hinnat taas huomattavasti huokeammat. Itse suosin nettikirjakauppoja, joiden toimituskulut eivät lisäänny jokaista kirjaa kohden, vaan ovat joko kiinteät tai sitten useammalla kirjalla saa ilmaisen toimituksen. Sivuston kirjakauppoihin lisäisin vielä ehdottomasti loistavan Adlibriksen, sekä englantia taitaville BetterWorlBooks.comin ja Awesomebooks.comin. Kaksi viimeisintä myy muuten uusien lisäksi käytettyjäkin kirjoja, joiden kunto ilmoitetaan ennen tilaamista. Itse niistä tilanneena voin kertoa, että suhteellisen uusien julkaisujen käytetyt vastaa useimmiten aivan uusia. Juuri siksi ostankin käytettyjä…

  2. Kirja on myös ikuinen lahja, jota ei tule syötyä muutamassa minuutissa tai heitettyä roskikseen muodin muuttuessa. Itse ainakin ostan lahjaksi lähes kaikille sukulaisille ja kavereilleni kirjoja, valinnan suhteen täytyy vaan olla tarkkana. Jokaisella on luonnollisesti omat harrastuksensa ja intohimonsa, joita kannattaakin käyttää lähtökohtana. Jollet ole varma, millainen kirja sen onnellista saajaa miellyttää, osta kaupasta hänelle lahjakortti, silloin pääset itsekin helpommalla!Verkkokaupat toimittavat lahjakortinkin suoraan sen saajan sähköpostiosoitteeseen, ja koska se on tavallisesti voimassa ainakin vuoden ajan, ei ostoksillakaan ole kiirettä.

  3. Jos olette sähköisten e-kirjojen lukijoita, löytyy sellaisia Amazonin lisäksi aika mukavasti myös ihan kotimaiselta Elisa Kirjat -verkkokaupalta. Valinnanvaraa on paljon enemmän kuin eLibriksellä, eivätkä sen hinnatkaan kiinteitä, vaan kivoja tarjouksia on saatavilla jne. Itse olen ollut kyseiseen kauppaan tyytyväinen kotimaisen kirjallisuuden osalla, sellaistahan on Amazonilta turha metsästää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *