Eläinkauppojen vertailua
Esittelyssämme olevat eläintarvikeliikkeet ovat mihinkään ketjuun kuulumattomia itsenäisiä yrityksiä, jotka toimivat pääasiassa netin kautta. Listauksessa Petenkoiratarvike on ainut, joka omaa kivijalkakaupan, Porvoossa. Pääosin listatut eläintarvikeliikkeet ovat suomalaisia, poikkeuksena on tällä kertaa vain Zooplus, joka toimii peräti 28 eri Euroopan maassa.
Eroja eläintarvikekaupoilla on sekä tuotevalikoimissa että toimituksissa. Eri kaupat tarjoavat eri eläimille suunnattuja tuotteita, osa pelkästään koirille, osalla taas ovat muutkin eläimet edustettuina. Lemmikkistore ja Koiratarvikkeetn
etistä kuuluvat saman y-tunnuksen alle ollen DogCenter Oy:n omistuksessa. Kaupat erottaa nimen lisäksi toisistaan myös se, että Lemmikkistore tarjoaa myös monille eläimille ruokaa ja tarvikkeita, kun taas Koiratarvikkeetnetistä on ottanut myyntiin vain koirien ruoat ja tarvikkeet.
Pienin esittelymme toimijoista on Dogs First, joka on keskittynyt ainoastaan koirien ruokien ja lisäravinteiden myyntiin. Dogs First on oma tuotemerkkinsä, jota jälleenmyyvät verkkokaupan lisäksi 6 eri eläintarvikeliikettä Suomessa.
Zooplussaa ja Eläintarvikekauppaa lukuun ottamatta kaikki verkkokaupat myyvät tuotteita myös ihmisille. Petenkoiratarvike on puolestaan kaupoista ainoa, joka myy hevostarvikkeita ja ratsastusvarusteita.
Lähes jokainen netin eläinkauppa tarjoaa erilaisia kampanjoita ja tarjouksia, joista saa tietoa niiden Facebook-sivuilta tai tilaamalla uutiskirjeen. Lemmikkistore tarjoaa asiakkailleen isoissa tilauksissa paljousalennusta sekä kaupanpäällisiä tietyn hintaluokan ostoihin. Lemmikkistore ja Petenkoiratarvike antavat myös alennusta tietyistä tuotteista eri ruokamerkkien kasvattajakerhoihin kuuluville asiakkaille. Petenkoiratarvikkeessa voi liittyä myös VIP-asiakkaaksi, jolloin toimitus on aina ilmaista. Zooplussalla on käytössä palkinto-ohjelma, jonka ansiosta tilaaja saa jokaisesta käyttämästään eurosta yhden zooplussapisteen. Kerätyillä pisteillä voi sitten valita palkintokaupasta tuotteita ilmaiseksi.
Tilausehdoissa on arvattavasti niissäkin vaihtelua: eri kaupoilla on erisuuruinen euromääräinen ostosraja, jonka ylittävät tilaukset saa postikuluitta. Tästä on poikkeuksena Koiratarvikkeetnetistä, jolla ilmaista toimitusta ei ole. Zooplus, Petenkoiratarvike ja Eläintarvikekauppa edellyttävät tietyn suuruista minimitilausta, että ylipäätänsä toimittavat tuotteet. Useimmat kotimaisista kaupoista eivät myöskään toimita tilauksia ulkomaille. Toimitustapoihin kuuluvat yleensä Postin palvelut (postipaketti, pakettiautomaatti, kotiinkuljetus) sekä Matkahuolto. Eläintarvikekaupasta, Petenkoiratarvikkeesta ja Lemmikkistoresta tilatut tuotteet voi myös itse noutaa ilmaiseksi.
Palautuksen aika vaihtelee 14-30 vuorokauden välillä. Osa kaupoista vaatii ilmoituksen peruutuksesta ennen tuotteiden takaisin lähettämistä, ja osa saattaa vaatimaan asiakasta vastaamaan palautuskuluista, ainakin suurkokoisten tuotteiden kohdalla.
Maksutavat ovat pääosin kaikilla firmoilla samat: yleisimmät luottokortit, verkkomaksu ja lasku kelpaavat kassalla. Zooplus antaa tilata laskulla vasta, kun tilaushistoriassa on vähintään kaksi maksettua ja toimitettua tilausta. PayPalilla voi puolestaan maksaa Dogs Firstissä ja Zooplussassa. Suurin osa liikkeistä tarjoaa myös Klarna-osamaksua. Koiratarvikkeetnetistä ja Lemmikkistore tarjoavat maksutavaksi jopa uudempaa kännykkämaksua, jolloin tilauksen summa peritään puhelinlaskun yhteydessä.