Mar 13 2011

Tilausajo

Tilausajo linja-autoSattuneesta syystä jouduin hankkimaan kuljetuksen yrityksen tilaisuuteen. Lähtijöitä oli yli 30 joten taksi ei oikein tullut kyseeseen. Tilatakseja olisi tarvittu ainakin 4 kpl. Paluumatka olisi tietysti ollut helpompi takseilla, kun jokainen olisi voitu viedä kotiovelle.

Varasin tarkoitukseen tilausajobussin. Jätän tässä mainitsematta kuljetusliikkeen nimeä, ettei menisi mainostamisen puolelle. Kokemus oli ihan neutraali, olivat paikalla ajallaan ja hoitivat sen minkä lupasivat. Hintojen vertailu oli tavattoman hankalaa. Monen liikennöinti yrittäjän sivuilta puuttui hinnasto. Vaikka hintatietoja jostain löytyikin, niin vertailu oli kuta kuinkin mahdotonta. Joillakin oli tuntiveloitus, joissain kilometrihinta ja vielä useammalla niiden yhdistelmä. Sitten tuli yleensä kiinteä veloitus ja sunnuntai/yölisiä.

Vasta nyt, kun aloin koostaa tänne vertailua, niin huomasin sellaisen palvelun kuin bussimatkat. Palvelussa voi kilpailuttaa tilausajon. Lomakkeelle syötetään yhteystiedot, kerrotaan mistä mihin halutaan matkustaa ja muut toiveet esimerkiksi ajoneuvon varustelusta. Tiedot välitetään synergybus järjestelmään ja useat liikennöitsijät näkevät pyynnön. Palvelu ei maksa mitään, mutta voi säästää paljon rahaa. Säästö tulee kilpailutuksesta ja siitä halvin hinta on luultavasti sillä jonka kustannukset kyseistä matkasta ovat edullisimmat. Tarjouspyyntöön tuskin edes vastaa sellainen liikennöitsijä, joka tietää että oma hinta ei ole kilpailukykyinen kyseisellä matkalla.

Linkki kilpailutus palveluun: www.bussimatkat.fi

Palvelu on siis ilmainen. Saavat luultavasti jonkun korvauksen liikennöitsijöiltä, että pysytyvät kilpailutus järjestelmää pyörittämään.

Laitan tähän loppuun vielä muutamia liikennöitsijöitä, joilta voi kysyä tarjousta erikseen. Muutamalla on oma tarjouspyyntö lomake: Jyrkilä.fi,Ventoniemi, Pohjolan Matka, Lakeuden tilausajo, Tilausajo Bosmo ja Tilausliikenne Kokko.

Voit myös etsiä Googlen hakukoneen avulla sopivaa tilausajo yritystä. Hae esimerkiksi hakusanoilla tilausajo tai tilausliikenne ja lisää perään lähinnä suurin paikkakunta, joka on lähellä tai matkan varrella. Hakuesimerkki: “tilausajo helsinki turku“, “tilausliikenne kuopio” tai “tilausajo espoo“. Ilman lainausmerkkejä saat enemmän hakutuloksia.

Täsmähaku

One Response to “Tilausajo”

  1. Jenni Laitiala says:

    Tilausajo: Helsingin keskustasta- Porvooseen (Dansholmen).
    6.7.2013 puolenpäivän jälkeen lähtö Helsingistä ja paluu Porvoosta noin 22.00
    Matkustajia kutakuinkin 50.

Leave a Reply